Satiiri on postkoloniaalisessa fiktiossa yleistä, mutta sitä on tutkittu vain vähän, siitä huolimatta, että satiirilla ja postkoloniaalisella kirjallisuudella on monia yhteisiä piirteitä. Tutkielmassa tarkastellaan satiirin ilmentymiä kahdessa postkoloniaalisessa afrikkalaisessa romaanissa, senegalilaisen Sembène Ousmanen teoksessa Xala (1973) ja kongolaisen Alain Mabanckoun romaanissa Verre Cassé (2005).

Sekä satiiri että postkolonialismi ovat käsitteitä, joista tutkijoilla on lukuisia erilaisia näkemyksiä. Tutkielman alussa selvennetään käsitteiden luonnetta sekä pohditaan niiden ongelmakohtia. Lisäksi pohditaan tulkinnan kysymystä satiirin ja postkoloniaalisen kirjallisuuden kohdalla.

Tutkijat ovat paljolti erimielisiä siitä, mitä satiiri on tai mitä se tekee, mutta yleisesti hyväksytty ajatus satiirista on se, että se on vahvasti referentiaalista eli sillä on tekstin ulkopuolisessa todellisuudessa jokin kohde, jota vastaan se hyökkää. Postkoloniaalinen satiiri on kuitenkin monisuuntautunutta, eivätkä sen kohteet ole aina yksiselitteisiä, minkä vuoksi niitä ei ole aina helppo tunnistaa. Tutkielmassa tartutaan tähän haasteeseen pohtimalla, mitkä ovat Xalan ja Verre Cassén satiirin kohteita.

Tutkielmaan on valittu kohdeteosten analyysiä varten neljä piirrettä, jotka ovat monien tutkijoiden mielestä satiirissa erityislaatuisia: naurettavaksi tekeminen, satiirin juoni ja lopetus, henkilöhahmojen rakentuminen sekä groteski kuvasto. Satiirissa kritisoidaan jotakin reaalimaailman asiaa naurua herättävin keinoin, tekemällä satiirin kohde naurettavaksi. Satiirin juonta taas on sanottu staattiseksi ja sen lopetusta avoimeksi. Lisäksi satiirin henkilöhahmojen sanotaan olevan kärjistettyjä karikatyyrejä. Tutkielmassa tarkastellaan, missä määrin nämä väitteet pitävät paikkansa Sembènen ja Mabanckoun romaanien kohdalla.

Tutkielman kohdeteksteissä, erityisesti Verre Casséssa, on huomattavan paljon groteskeja piirteitä. Bahtinilaisen ajattelun mukaan groteskissa rumuuteen ja alhaisuuteen liittyy ilomielinen vallitsevien arvojen päälaelleen kääntäminen sekä ambivalenttius, sillä groteski yhtä aikaa sekä tuottaa kuolemaa että synnyttää uutta. Tutkielman viimeisessä luvussa analysoidaan kohdeteoksia Bahtinin groteskin realismin teorian valossa.

Avainsanoja: satiiri, postkoloniaalinen kirjallisuus, postkolonialismi, afrikkalainen kirjallisuus, groteski, Sembène Ousmane, Alain Mabanckou