Tutkin pro gradu -tutkielmassani, millaisilla keinoilla Simo Hämäläinen on luonut komiikkaa teoksiinsa Kätkäläinen (1978), Kätkäläisen jättipotti (1996) ja Kätkäläinen ja ulkomaan elävä (2000). Tarkastelen koomiseksi tekemisen keinoja pääasiassa klassisten huumoriteorioiden - kuten inkongruenssi-, ylemmyys- ja degradaatioteorioiden - näkökulmasta. Lisäksi pohdin jonkin verran myös sitä, millaisia funktioita koominen ja nauru saavat Kätkäläis-kirjoissa.

Koomiselle on ominaista sen rajattomuus ja kaikkiallisuus: mikään inhimillinen ei ole sinänsä koomista, mutta kaikesta voi tehdä sellaista. Kirjallisuudessa koomisen kaikkiallisuus voi tehdä tulkinnan hankalaksi. Kirjailija voi kuitenkin jättää lukijalle opasteita ja merkkejä, joiden avulla tämä osaa suunnistaa koomisen tulkinnan äärelle. Opaste voi olla esimerkiksi johdatteleva kertoja, tuttu juonikuvio tai useasti käytetty, jopa konventionaaliseksi muodostunut koomiseksi tekemisen strategia.

Koomisen tuottamisen strategioita on runsaasti, mutta perusmekanismeja vain kourallinen. Samaa mekanismia on kuitenkin mahdollista hyödyntää yhä uudelleen uusissa, yllättävissä tilanteissa. Kätkäläis-kirjoissa usein toistuvia, koomisen taustalla olevia mekanismeja ovat esimerkiksi inkongruenssi, hyperbola, väärinkäsitys, monimerkityksisyys ja kohteen arvonmuutos, joista varsinkin inkongruenssi ja hyperbola ovat erityisen produktiivisia.

Koomisen tuottamisen strategioiden erittelyn ja analysoinnin osalta työ jakautuu kolmeen osaan: sanakomiikkaan, luonnekomiikkaan ja tilannekomiikkaan. Yläkäsitteiden alla tarkastellaan erilaisia koomisen muotoja runsaan esimerkkiaineiston valossa. Analyysin rinnalla käsitellään lisäksi lyhyesti klassisten huumoriteorioiden historiaa.

Tutkielman avainsanoja: huumori, ironia, komiikka, koominen, nauru, Simo Hämäläinen